Juuri nyt tuntuu siltä, että koko elämä, ihan kaikki sen osa-alueet, ovat yhtä kaaosta. Kotiin palattuani olen konkreettisella tasolla tehnyt todella vähän yhtikäs mitään. Sen sijaan olen nukkunut, nukkunut ja nukkunut. Ja valveillaoloaika on mennyt ajatusten sekamelskaa selvitellen ja näyttöä tuijotellen, kodin roinaröykkiöitä väistellen. Hieman sentään pyykinpesua, pientä puuhaamista ja joka päivä lämmintä ruokaa. Vähitellen selkenevää, vaikka onkin ollut melkoista matalapainetta.
Sysäys laajemmalle päänsisäiselle kaaokselle tuli kirjekuoren hahmossa. Sinänsä hyviä uutisia, mutta pisti ihan tosissaan miettimään mitä tahdon tehdä tulevina vuosina. Tai koko elämälläni. En vieläkään tiedä ratkaisua, mutta kulunut viikko, -jopa epähedelmällisine tuskailuineen, on tainnut edes piirun verran johdattaa oikeaan suuntaan. On otettava aikaa, kuunneltava itseään. Rauhassa.
Perjantaina kävin kurkkimassa lukemia, ja näyttäisi siltä, että olen maaliskuusta lähtien laihtunut 3,5kg. Se tuntuu hyvältä. Huomisaamuna voisi ottaa virallisen lukeman ja kirjata sen ylös, jotta on ihan konkreettisia mittareita tällä matkanteolla. Kunhan ei tee energiamäärien ja grammojen laskemisesta elämää suurempaa asiaa. Jos tahtoo muuttaa koko elämänsä, -ja elämäntapansa, on muutosten oltava kokonaisvaltaisempia kuin pelkkä kaloreiden pihistely.
Kirjoittaminen on näemmä terapeuttisempaa kuin olin tänään ennalta kuvitellut. Alavireisyys ja tunne kesäpäivien
hukkaan
vierimisestä alkavat väistyä ja rinnalle on tullut fiilis, että kyllä tämä tästä jälleen. Huomenna kääritään hihat ja alkaa siivoaminen, ja loputtoman "to do"-listan lyhentäminen. Ja kesää voi viettää vielä monta viikkoa, eikö?!
Liityin blogisi lukijaksi! Mulla on vähän samaa projektia, eli to-do listan lyhentämistä. Tänään aloitin vaatekaapin siivouksella. Kun vaan sais pidettyä koneen kiinni niin hyvää tulisi.. ;) Mukavaa kesän jatkoa ja tsemppiä painonpudotusurakkaan!
VastaaPoistaHei Iris, tervetuloa! Ensimmäinen "julkinen" lukijani! :O)
PoistaOn kyllä jännä, kuinka se tehtävien asioiden lista ei mitenkään lyhene, ei vaikka joskus malttaisi jopa pitää tämän koneen suljettuna. ;O)
Kiitos tsemppauksesta, se on erittäin tervetullutta. Ja mukavaa kesän jatkoa sinullekin!
t. Jade
ihana lueskella sun blogia.
VastaaPoistaja onneksi kesää on jäljellä vielä monta viikkoa :)
Tervetuloa lukijaksi Sallamari! Mukava saada lisää julkisia lukijoita. :O)
PoistaOlen jo jonkin aikaa lukenut myös sinun blogiasi ja osaat hämmästyttävällä tavalla kuvata tuntemuksia, joihin olen itsekin törmännyt joillain elämän alueilla. Ja energisyys, positiivisuus ja elämänilo, jotka välittyvät tekstisi kautta, saavat aina hyvälle tuulelle.
Olen vakaasti päättänyt viettää kesää vielä pitkään! Ei ole mitään syytä luovuttaa tässä vaiheessa. ;O)
t. Jade
Hienostihan olet jo saanut pudotettua :) mitä se uusin puntari kertoi?
VastaaPoistaHei Irwi Kissa! Mukava saada sinutkin lukijaksi! :O)
PoistaKävin lukemassa blogiasi ja totesin, että taidetaan olla melko samassa lähtötilanteessa. Tosin itsellä paino on valitettavasti karannut vielä pikkaisen korkeammalle: BMI oli aloittaessa 43,9, nyt 42,6. Mutta tästähän mennään oikeaan suuntaan molemmat, eikös?!
Nyt taidankin suunnata takaisin blogiisi kurkkimaan. :O)
t. Jade